Vuotavan katon vuotokohta tulisi paikantaa ja korjata niin pian kuin mahdollista.
Vuotavan katon vuotokohta tulisi paikantaa ja korjata niin pian kuin mahdollista.
Oli kyseessä sitten rivitalo, kerrostalo, toimitila tai liikerakennus, kun katto vuotaa, vaatii se nopeita toimia. Mitä nopeammin vuotokohta paikannetaan ja saadaan paikattua sen suuremmalla todennäköisyydellä isommilta ongelmilta voidaan välttyä eikä vesi pääse vaurioittamaan vesikaton alapuolisia tiloja sekä rakenteita.
Kattovuodot johtuvat useimmiten katon yksityiskohtien pettämisestä, ei itse kattopinnan kulumisesta. Yleisimpiä vuotokohtia ovat läpiviennit, jiirit, saumat ja kattoturvatuotteiden kiinnitykset, joissa tiivisteet vanhenevat ja vesi pääsee rakenteisiin. Myös tukkeutuneet vesikourut ja puutteellinen vedenpoisto aiheuttavat veden padottumista katolle.
Suomen vaihtelevat sääolosuhteet – vesisateet, pakkanen, UV-säteily ja jään muodostuminen – rasittavat katemateriaaleja, erityisesti metallisaumoja ja tiivisteitä. Taloyhtiöissä ja kiinteistöissä ongelmat korostuvat, jos kattoa ei tarkasteta säännöllisesti tai huoltotöitä lykätään vuodesta toiseen.
Vuotava katto on yksi kiinteistön vakavimmista riskeistä. Pienikin vuoto voi johtaa eristeiden kastumiseen, rakenteiden lahoamiseen ja sisäilmaongelmiin. Pitkittyessään kosteus leviää rakenteisiin ja kasvattaa korjauskustannukset moninkertaisiksi.
Katon vuoto voi myös aiheuttaa sähköturvallisuusriskejä, homekasvustoa sekä vastuukysymyksiä taloyhtiölle tai kiinteistönomistajalle. Säännöllinen tarkastus ja kunnossapito ovat paras tapa ehkäistä nämä ongelmat. Kattotutka tarjoaa kattotarkastukset ja raportoinnin, joiden avulla kattovuodot havaitaan ajoissa – ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa laajempia vahinkoja.
Kattotarkastajan suorittama vesikaton vuototarkastus ja akuutti paikkaus onnistuu kaikille katemateriaaleille ja kattotyypeille. Vuototarkastuksesta laaditaan aina selkeä kuvallinen raportti sekä ehdotukset jatkotoimenpiteistä.
Vuototarkastuksen lähtökohtana on paikantaa katolla oleva vuotokohta ja korjata se niin pian kuin mahdollista. Selkeän raportin ja jatkotoimenpide-ehdotusten ansiosta pystyt varautumaan pysyvämpään korjaukseen sekä mahdollisiin uusiin kattovuotoihin myös pidemmällä tähtäimellä.
Asiakkaitamme ovat mm. taloyhtiöt, kiinteistöyhtiöt, seurakunnat, kaupungit ja kunnat. Osaamiseemme luottavat vahvasti useat isot kiinteistöalan tunnetut toimijat.
Vesikaton PTS-kartoitus selvittää vesikaton, sadevesijärjestelmän ja kattoturvatuotteiden huolto- ja korjaustarpeet seuraavien viiden (5) vuoden ajalle. Se on paras työkalu vesikaton ylläpidon suunnitteluun!
Vesikaton Kuntotarkastus on tarkastuksiin erikoistuneiden kuntotarkastajien suorittama toimenpide. Se perustuu pääosin pintapuolisiin, mutta myös pienimuotoisesti rakenteisiin kohdistuviin, rakenteita rikkomattomiin tarkastusmenetelmiiin.
Vuototarkastuksen ja akuutin paikkauksen jälkeen katolle on usein järkevää tehdä pysyvämpi korjaus. Riittävän ajoissa tehdyillä täsmäkorjauksilla saavutetaan kustannussäästöä, kun estetään ongelmien leviäminen kiinteistön rakenteisiin.
Katon uusimisen aika on silloin, kun vanhan katon tekninen käyttöikä on saavutettu ja katolla on monenlaisia ongelmia, joita ei ole katon elinkaari ja kustannukset huomioiden enää järkevää täsmäkorjata.
Tasakatoilla varsinaiset vahinkokohdat ovat usein kaukana silmillä havaittavista vuotavista ja kosteista paikoista, jolloin halkeamien ja vaurioituneiden kohtien paikannus on ollut vaikeaa ja aikaa vievää. Kattotutkan tarjoama SLD-tarkastusmenetelmä on kansainvälisesti paljon käytetty mittausmenetelmä (EID), joka hyödyntää sähköimpulsseja tasakaton pienimpienkin vuotokohtien paikannuksessa rakenteita purkamatta.
Ainutlaatuinen valokuvadokumentointi ja täsmällisen tarkat tiedot vuotokohdista mahdollistavat koko katon uusimista huomattavasti edullisemmat täsmäkorjaukset, ilman turhaa ”ylikorjaamisen” tarvetta.
On talvinen ilta, istuskelen keittiön pöydän ääressä ja katselen ulos. Pidempään jatkunut pakkasjakso näyttää vaihtuvan plussakeliksi, ja taivaalta alkaa sataa vettä. Mietin, kuinka suurin osa ihmisistä käpertyy viltteihinsä entistä tiukemmin ja toivoo parempia ilmoja. Kattotyöntekijä, sen sijaan, tietää jo illalla, että aamulla on kiire.
Ennakointi on avain vuotojen ehkäisyyn, kustannusten säästöön ja kiinteistöpäällikön tai isännöitsijän mielenrauhan saavuttamiseen. Tutustu teemaan tarkemmin blogissamme.