Kattotutka täyttää maaliskuussa 29 vuotta. Maaliskuun myötä käynnistyy siis jo yrityksen 30. toimintavuosi.
Kattotutka täyttää maaliskuussa 29 vuotta. Maaliskuun myötä käynnistyy siis jo yrityksen 30. toimintavuosi. Lue otteita yrityksen perustajan Kari Lindgrenin haastattelusta ja tutustu Kattotutkan historiaan tarkemmin.
Perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta, sanotaan. Kattotutkalla on toinen kvartaali menossa jo hyvää vauhtia: Kari Lindgren perusti yhtiön vuonna 1993, laman jälkeiseen Suomeen. Kattotutkan palvelumalli on perustunut alun perin kolmen askeleen -konseptiin, jollaista alalla ei ollut aikaisemmin nähty. Kattotutkan asiakkaat saivat vesikattojen tarkastuksen, korjauksen ja huollon yhden luukun periaatteella. Yhtiö määritteli asiakaskunnakseen talo- ja kiinteistöyhtiöt sekä isot kiinteistönomistajat.
Siitä oli hyvä lähteä valtaamaan markkinaa. Isot referenssit niin Suomessa kuin Siperiassa ja Baltiassa toivat uskottavuutta ja luottamusta. Hyvää vauhtia antoi Kattotutkan tekemä digiloikka jo ennen kuin sellaista sanaa Suomessa edes tunnettiin.
– Digikameroiden tuleminen oli meille suuri uudistus, koska pääsimme tekemään kuvallisia raportteja nopeasti ja kehittämään palveluamme. Asiakkaat näkivät kattojensa kunnon ilman, että heidän piti itse kavuta sinne. Jotkut olisivat olleet valmiita tekemään hyvinkin isoja tilauksia pelkästään tarkastusraportin perusteella, Kari Lindgren myhäilee.
Kari Lindgren joutui ennen Kattotutkan perustamista tilanteeseen ”jossa kaikki meni”.
– Silloin päätin, että jatkan yrittäjänä enkä koskaan rakenna velan päälle.
Se päätös on pitänyt, vaikka Kattotutka on ajoittain laajentanut toimintojaan ihmeteltävän rivakasti.
– Suorastaan meille naureskeltiin, kun perustimme ensimmäiset aluetoimistomme Kouvolaan ja Ouluun. Muiden tahojen mukaan ne olisi pitänyt laittaa Turkuun tai Tampereelle. Päätös oli meidän ja se oli hyvä. Kolmen miehen johtoryhmällä rakennettiin yritystä omintakeisesti, mutta tuloksellisesti.
Nyt Kattotutkalla on kaikkiaan 11 aluetoimistoa ja omia työntekijöitä yli 250. Urakoissa tarvittavat peltiosat valmistetaan omassa tehtaassa Askolassa.
Kattotutkan periaatteiden mukaan tyytyväinen asiakaskunta takaa sen, että yhtiöllä on jatkuvuus ja tulevaisuus. Hyvät referenssit puhuvat puolestaan. Kattotutkan ammattitaidolla on korjattu esimerkiksi lukuisia hyvin vaativia kirkkojen kattoja.
– Meillä on luja usko tulevaisuuteen. Tuotevalikoimamme on laaja ja edistyksellinen. Esimerkiksi Elinkaarikatto 25 vuoden takuulla on aivan ylivoimainen tuote.