Lue Kennethin mietteitä kattotarkastajan työstä.
Lue Kennethin mietteitä kattotarkastajan työstä.
Kenneth Levenillä, 51, on juhlavuottaan viettävän Kattotutkan kanssa yhtä pitkä, eli 25 vuoden ura kattoalalla. Se tuo varsin vahvaa perspektiiviä nykyiseen vesikaton kuntotarkastajan työhön.
Kattoalalla tarkastustoiminnan kehittämisen vahvana pioneerina tunnettu Kattotutka on tehnyt 25 vuoden aikana yli 15 000 kattotarkastusta, ja tänä päivänä tarkastuksia tehdään jo noin 2 500 kpl vuodessa. Vaikka määrä on huima, jokaisesta tarkastuksesta vastaa Kattotarkastus-yksikön koulutettu asiantuntija. Kattotutkalla kattotarkastus ei siis ole mikään kattoremonttimyyjän tekemä pikainen katsaus katolle.
- Kyllä vesikaton kuntotarkastajan työn täytyy perustua aina olemassa oleviin faktoihin eikä olettamuksiin. Koemme, että tilaajalle ei tuo mitään lisäarvoa ympäripyöreä toteamus, että katolle pitää tehdä jotain. Me haluamme, että tilaaja saa tarkastuksemme pohjalta puolueettoman ja rehellisen kokonaiskuvan tilanteesta ja selkeät toimenpide-ehdotukset, mikäli katolla havaitaan seikkoja, jotka vaativat toimenpiteitä, sanoo Kattotutkan kuntotarkastaja Kenneth Leven. Kysyimme Kennethiltä hieman hänen työstään sekä kokemuksistaan kattoalalla työskentelystä.
Kenneth, mikä on taustasi kattoalalle?
- Olen aikoinani työskennellyt kirvesmiehenä rakentaen mm. rivitaloja. Lama-aikaan vuonna 1993 päädyin sitten töihin silloiseen Vestoppi Oy nimiseen kermikattofirmaan. Ajatus oli, että kattohomma on vain väliaikainen työ hetkessä, jolloin työtä oli vaikeampi saada. Sillä tiellä olen kuitenkin edelleen, ja hyvin olen viihtynyt tämän alan hommissa.
Millaisia töitä olet kattoalalla tehnyt?
- Silloin 25 vuotta sitten aloitin tosiaan Vestopilla kermikattoasentajana, eli teimme kermikattoja monenlaisiin kohteisiin. Sairastuttuani selkärankareumaan jouduin jättämään raskaammat asentajan työt ja siirryin tekemään kermikattojen huoltotöitä eli kattohuoltomieheksi. Kun Kattotutka osti Vestopin vuoden 2014 alussa, jatkoin Kattotutkalla vielä jonkin aikaa huoltotöiden tekemistä. Kattotutkalla haluttiin hyödyntää pitkää kermikattokokemustani kasvavassa ja kehittyvässä tarkastustoiminnassa, ja päädyin lopulta nykyiseen toimenkuvaani vesikaton kuntotarkastajaksi.
Kerro toimenkuvastasi tarkemmin?
- Niin, toimin siis Kattotutkan omassa Kattotarkastukset-yksikössä yhtenä vesikaton kuntotarkastajana. Omaa erityisosaamisaluettani ovat luonnollisesti kermikattojen tarkastukset, joita pääosin teenkin työkseni. Lisäksi jonkin verran tarkastan myös tiilikattoja. Toimialueeni on pääsääntöisesti Uusimaa, mutta koska olemme valtakunnallinen organisaatio, niin välillä tulee tehtyä tarkastuksia myös muualla päin Suomessa. Kattotutkan huoltopalvelu sisältää nykyisin aina myös PTS-kartoituksen, ja tietyllä tapaa ympyrä on minun kohdalla sulkeutunut, sillä teen kermikatoille usein juuri PTS-kartoituksia, joissa suoritan myös perushuoltotyöt tarkastuksen yhteydessä.
Kuvaile yksittäistä kattotarkastusta?
- Yleensä tarkastustilaukset tulevat tarkastuspuolen vetäjille, jotka jakavat ne meidän tarkastajien työlistoille sijainnin, tarkastajan työtilanteen sekä toki erityisosaamisalueiden pohjalta. Aluksi katson kohteen lähtötiedot, esimerkiksi sen, onko tarkastus tilattu ilmenneiden vuotojen vuoksi vai mistä syystä. Sen jälkeen lähden katolle suorittamaan tarkastusta. Otan huomattavan määrän valokuvia ja teen muistiinpanoja havainnoistani. Pitkä kokemus kattoalalta auttaa priorisoimaan havainnot kiireellisyysjärjestykseen. Kun koko katto on käyty läpi tarkastussuunnitelman mukaisesti, palaan toimistolle ja alan työstää tarkastusporttia. Haluamme, että raporttimme ovat kattavia ja yksityiskohtaisia, mutta samalla kansantajuisia, jotta esimerkiksi taloyhtiöiden hallitukset pystyvät tekemään päätöksiä suoraan niiden pohjalta.
Miten yrityksen kasvu näkyy työssäsi?
- Toiminnan kasvaminen ja palveluiden kehittäminen näkyy tietysti myös kasvavana työmääränä, mutta pidän sitä erittäin positiivisena asiana, että on työtä mitä tehdä. Ja vieläpä sellaista työtä, jota tykkää tehdä! Meillä työnjako tarkastajien kesken pelaa hienosti ja autamme toisiamme tarpeen mukaan. Isoja ja haastavia kohteita saatamme tarkastaa myös yhdessä toisen tarkastajan kanssa.
Mieleenpainuvinta työssäsi?
- Todella hyvä ja reilu työnantaja, joka on suhtautunut positiivisesti ja kannustavasti selkäsairauteeni ja tarjonnut mahdollisuuden tehdä kuitenkin mielenkiintoista työtä. Tietysti parasta ovat myös asiakkaiden, esimerkiksi isännöitsijöiden, erikseen lähettämät kiitokset hyvin tehdystä työstä. 25 vuoden työuralta mieleenpainuvimpia ovat olleet Kallion kirkon ja Eduskuntatalon kattotyömaat.
Teksti: Heikki Sulkala
Kuva: Ville Lindgren
Julkaistu alunperin Kattoposti 1/2018 -lehdessä
Haemme jatkuvasti uusia kattoalan ammattilaisia sekä uusia kykyjä toimipisteisiimme ympäri Suomen. Katso avoimet työpaikat ja jätä meille hakemuksesi!
Millaista on kattotarkastajan tai -peltisepän työ? Entä millaista työskentely Kattotutkan tehtaalla on?
Lue, mitä työntekijämme kertovat Kattotutkasta ja työtehtävistään.