As Oy Hämeenpuisto 15:n kuparikatto uusittiin

Etusivu » Referenssit (vanha) » Korjaukset / kattoremontit » As Oy Hämeenpuisto 15:n kuparikatto uusittiin

Jaa meidät:

As Oy Hämeenpuisto 15, eli tamperelaisittain "Salaman talo" on rakennettu vuonna 1957. Sen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Harry W. Schreck & Kumppanit. Alkuperäinen katto oli palvellut lähes 60 vuotta ja sen uusiminen oli tullut ajankohtaiseksi.


Tampereen keskustassa sijaitsevaan kiinteistöön kuuluu kaksi 8-kerroksista asuin- / liiketaloa.


Kattorakenteena on harjakatto, jonka keskiosalla on ullakkokorotus. Kuva ullakko-osan katolta.


Vesikaton alempi lape, jonka alareunassa kiertävään kouruun asennettiin Ikikouru.


Kuparikaton saumaus on nykyisinkin käsityötä, johon tarvitaan ammattitaitoinen kattopeltiseppä. Ammattitaitoon kuuluu sekä tieto työmenetelmistä, joilla kuparia tulee käsitellä, että taito tehdä se. Saumatun peltikaton saumat ovat aina kaksinkertaisia ja ne on ennen sulkemista käsitelty tiivisteaineella.


Ammattitaitoisen tekijän jälki ei ole ainostaan vedenpitävää, vaan myös kaunista katsella. Kuvassa kattoluukun kehyksen kaunis juurisauma.


Mittava kattourakka valmistui etukäteen sovitun aikataulun puitteissa ja yhteistyö sujui koko urakan ajan erinomaisesti. Myös lopputulosta kelpaa esitellä!  Hankkeen vastuuhenkilöinä toimivat:
Hallituksen puheenjohtaja Harri Gröhn, As Oy Hämeenpuisto 15,
Valvoja Hannu Aronen, Rakennuttamis- ja suunnittelupalvelu Hannu Aronen ja
Isännöitsijä Jarkko Hirtolahti, Kalevan Isännöinti Oy.
Kiitokset yhteistyökummppaneille rakentavasta yhteistyöstä!

Kattotutka Oy

Äyritie 12 A, 01510 VANTAA
Hallinto 010 680 4000
Sähköposti myynti@kattotutka.fi
Seuraa meitä Facebookissa!

Yhteystietomme

Kattotutka julkaisee Kattoposti-lehteä,
josta löydät alan
tuoreimmat
kuulumiset.

Lue e-lehtenä

Kattotutka on kattoalan valtakunnallinen toimija
yli 50.000 referenssillä,
11 toimipisteellä ja
250 työntekijällä.

Tutustu meihin

Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Katso sivuston käyttöehdot. Katso rekisteriseloste. ok